JOULUKUUN KAHDEKSAS PÄIVÄ

Aamulla kun he heräsivät (ilman Pistettä), he tajusivat, että heidän takaa kuului naurua. -Hahaaa! Palvelija hekotti Piste vierellään. Kaverukset olivat niin huolissaan. -Voi ei! Piste on palvelijan luona! Tukki itki. -Ei hätää! Saamme Pisteen kyllä takaisin. Tupalei ilmoitti, ja näytti peukkua Pisteelle.  Yhtäkkiä lohikäärmeet pompauttivat Tupalein avaruuteen oudolle planeetalle. -Olenko minä yksin?! Ja missä olen?! Tupalei hermoili. Planeetta näytti hyvin erikoiselta. Siellä oli outoja olioita, ja outoja kasveja. Oikeestaan kaikki siellä oli outoa! -Voi ei! Olen tosiaan yksin! Piste on vielä pulassa kaiken lisäksi! Tupalei hätäili. Tupalei huomasi heränneensä. -Oliko kaikki vain unta? Se kysyi itseltään. -Taisi olla! Olemme tuijottaneet sinua koko ajan. Olet melkoinen unissaan puhuja! Piste nauroi. Pian jostain puusta hyppäsi jokin lohikäärmeiden silmien eteen. -Moikka! Oon Leila Leijona! Mulla on pikkasen tylsää, mut ajattelin että voitte auttaa. Leila Leijona kiipesi lohikäärmeen selkään. -Ja joo, ei tarvii kysyy. Oon tosiaan lumen keskellä elävä leijona. Leila lisäsi. Kaikki muut olivat ihan hiljaa, Leila vain höpötti omasta elämästään. -Aijaa. No, hauska tavata minä olen Tupalei. Mutta, olenko nukkunut koko päivän? Tupalei kysyi. -Hmmm, joo! Ja nyt on ilta! Tukki vastasi. -Minä en vielä kyllä nukkumaan mene! Tupalei kiukutteli. Kukaan ei kyllä tiennyt minkä ihmeen takia Tupalei ei halua mennä nukkumaan. -En halua mennä nukkumaan, koska minua ei väsytä! Juuri minä heräsin! Tupalei muisteli. Nyt muutkin ymmärsivät Tupaleita. -Me menemme nukkumaan. Ala sinäkin sitten nukkua. Rasti sanoi ja alkoi kuorsata.