JOULUKUUN YHDEKSÄS PÄIVÄ

-Tämä on kyllä jotenkin niin ihanaa olla tällaisessa niin suuressa ja tärkeässä seikkailussa! Tukki intoili aamulla. -Uu! Tuolla on hieno linna! Taas, mutta ihan sama! Se on kuitenkin linna! Rasti riemastui. -Se on sortunut linna. Tilkku korjasi. Leila pomppi ilosta ja pyysi lohikäärmeitä laskeutumaan. -Mikä hitsin sortunut linna?! Ei sellaista olekaan! On vain hienoja linnoja! Rasti mutisi. He astuivat sisään linnaan. -Katsokaa! Jokin kuutti! Rasti huudahti. -Tarkoititko kuutio? Tupalei kysyi. Rasti nyökkäsi ja ihasteli väriä vaihtavaa kuutiota. -Tämä on selvästi sortunut linna. Tilkku selitti seiniä katsellen. -Ääh! Ei ole linnaa joka on sortunut! Senkin ilonpilaajat! Antakaa minun ihastella rauhassa! Rasti kiljui. Se nakkasi hienon kultaisen kukkamaljakon linnan kiviseen lattiaan. Sitten Rasti juoksi ulos. -Voi ei! Piste istahti lattialle. Tilkku meni pyytämään anteeksi Rastilta. -Anteeksi Rasti. Minä en tiennyt että häiritsin sinua! En edes tiedä mitä puhuin, sillä linnassa oli seinät, katto ja lattia kunnossa! Tilkku kertoi. Rasti naurahti ja sanoi ettei se haitannut enää. Hän käveli Tilkun kanssa takaisin linnaan. Nyt he huomasivat että linnassa oli paljon paljon pienen pieniä soihtuja joka puolella. -Vau! Tupalei hämmästeli. -Tämä on hienointa mitä olen koskaan nähnyt! Leila Leijona kikatti. Kaverukset kävelivät pitkin linnan käytäviä ruokasaliin asti. -Tämä paikka on niin salaperäinen! Tilkku ihasteli. Linnan tutkimisen jälkeen he kävelivät lohikäärmeiden luo. -Linna oli kyllä hieno, mutta kenen se on? Tupalei tuumi. -Selvitetään! Tukki ehdotti. Tupalein mielestä se oli hyvä idea, mutta tänään sille ei olisi aikaa. Ehkä sitten huomenna.