Minun päiväkirjani

Olen Peppilotta ja yhdeksän vuotta. Tykkään kirjoittaa päiväkirjaani, kirjoitan sinne joka päivä. Meidän kotiin oli tullut eilen illalla laatikossa kissanpentu, enkä tiedä kenen se on. Asia vaikutti oudolta, joten kirjoitin päiväkirjaani. Rakas päiväkirja, kotiini tuli eilen illalla laatikossa kissanpentu. Äiti antoi sille nimeksi Kissa. Minä en tiedä kenen Kissa on, mutta aion selvittää sen. -Äiti! Kynäni katosi! Huusin. Olin huolissani, sillä ilman kynää, en voi kirjoittaa päiväkirjaan. Ei meidän kotona ole kuin yksi kynä, ja se kuuluu minulle! Kun kävelin olohuoneeseen, näin Kissan leikkivän kynälläni. -Ei ole totta! Sinäkö veit kynäni! Onpa ilkeää! Raivostuin kovasti Kissalle. Kynä olisi voinut mennä vaikka hukkaan tai rikki. -Peppilotta! Miten se huoneen siivous? Äiti kysyi. Minä vain nyökkäsin ja paukautin huoneeni oven kiinni. Aloin kirjoittaa taas kirjaan. Päiväkirja, Kissa oli vienyt kynäni ja kävin sen noutamassa äsken. Tiedät hyvin että kynä on talon ainoa, Kissakin tietää. Mietin vain, miksi Kissa sitten vei kynäni? Ehkä Kissa on pahis! No ei, ehkä se tarvi huomiota. En tiedä! Minä menen nyt kuitenkin tutkimaan Kissan. Sitten kun menin etsimään Kissaa, muistin että huone piti siivota. Kävin ihan nopeaa siivoamassa sen ja lähdin uudestaan etsimään Kissaa. Huoneen ovi paukahti kiinni juuri, kun ehdin livahtaa sieltä pois. -Nyt en meinaa uskoa korviani enkä silmiäni! Näinkö juuri Kissan menevän huoneeseeni? Minä kysyin itseltäni. Lähdin käymään vessassa. Sillä aikaa kun olin vessassa, huoneesta kuului ryminää ja Kissa tuli ulos sieltä. -Peppilotta! Mitä siellä tapahtuu? Äiti kysyi keittiöstä. -Minä vain siivoan vähän! Valehtelin. Äiti oli kovin innoissaan siitä, että siivosin huoneeni, joten äiti meni katsomaan huonetta. -Peppilotta! Huone on aivan sekaisin! Mitä sinä oikein teit täällä? Äiti ihmetteli. Minä tulin vessasta ja yritin selittää mitä tapahtui oikeasti. Ei äiti kuunnellut, vaan lähti takaisin keittiöön vihaisena. Minä jouduin siivota huoneen monta kertaa uudestaan, kun joka kerta Kissa sotki sen. Lopulta kyllästyin ja hain kirjani sekä kynäni. Menin leikkipuiston suurimpaan puuhun kirjoittamaan. Rakas päiväkirja, en voinut siivota huonetta, kun Kissa sotki sen joka kerta! Minua alkaa ärsyttää jo Kissan touhut! Olen jo ihan varma, että Kissa on suuri pahis! Mun täytyy selvittää jo kuka Kissa oikeesti on. Kirjoittamisen jälkeen näin kerrostalon ikkunasta kun erästä koiranpentua jahdattiin ja se saatiin häkkiin. -Voi koira parka! Ooh! Sain idean tuosta! Hyppäsin puusta alas ja juoksin kotiin. -Minä nappaan Kissan! Päätin matkalla. Kotona, etsin pahvilaatikon, jossa Kissa oli meille tullutkin. Laitoin pahvilaatikon sisälle makupaloja. Jäin sohvan taakse odottamaan. Pian Kissa käveli nenä pystyssä kohti laatikkoa. Mutta juuri, kun Kissa oli hyppäämässä laatikkoon, minä aivastin. Kissa huomasi minut ja kipitti pois. -Ei tästä mitään tule! Minä en vain saa Kissaa loukkuun! Minua ärsytti kovasti kun oli niin lähellä että olisin saanut Kissan kiinni, mutta aivastin juuri silloin. Menin sitten huoneeseeni kirjoittamaan. Päiväkirja, oli tosi lähellä että olisin saanut Kissan pahvilaatikkoon. Mutta aivastin juuri sillä hetkellä kun se oli hyppäämässä. Tämä on kamalaa! Kissa sotkee ja pilaa kaiken! Kissa varmasti salaa jotain, mutta en tiedä mitä! Minä nappaan sen Kissan vielä joskus! Olen siitä varma! Kun taas olin kirjoittanut, menin vihdoin syömään päivällisen. -Kultaseni! Missä olit, kun ruoka oli jo aikaa sitten valmista? Nyt on jo ilta ja tämä menee samalla iltapalasta, ellei sulla ole vielä silloin nälkä. Äiti kyseli. -Aah! Mulla ja Kissalla on ollut tosi hauskaa! Että kun Kissa on niin ihana! Äiti silitti Kissaa. -Ei Kissa ole ihana! Eikä hauska! Se on kunnon pahis ja haluaa tuhota kaiken! Minä selitin. Äiti katsoi minua surullisena: -Et voi sanoa sille noin! Minä kaadoin keiton lattialle ja tömistelin huoneeseeni. Aloin tietysti kirjoittaa. Voi rakas päiväkirja, äiti ei usko enää minua, kun yritän selittää että Kissa on pahis. Äiti vain sanoo että Kissa on ihana ja hauska! Ei se minun mielestä ole! Se on kunnon pahis! Mitä minä nyt teen? On jo ilta! Huomenna mun täytyy saada Kissa ulos talosta! Mä kirjoitin ja laitoin pääni tyynyyn. Aamulla äiti tuli huutamaan minulle: -Ääk! Missä on meikkini?! Äiti juoksi ympäri taloa. Kissa löysi äidin meikit sänkyni alta. -Oh! Kuinka sinä saatoit viedä meikkini, Peppilotta! Ymmärrän jos sinua ärsytti eilinen, mutta et voi viedä meikkejäni! Äiti huusi kiukkuisesti. -Häh? Minä en oikeasti vienyt meikkejä! Yritin kertoa totuutta, vaikka tiesin, ettei äiti kuunnellut. -Olet arestissa koko päivän! Äiti komensi. Rakas päiväkirja, nyt en ainakaan tiedä mitä tehdä, sillä olen arestissa koko päivän! Selitän kaiken. Kun heräsin äiti juoksi luokseni ja ihmetteli missä hänen meikkinsä olivat. Kissa löysi meikit sänkyni alta ja äiti syytti minua! Minä olen ihan varma että Kissa vei meikit sänkyni alle jotta saisin syyt. Onpa Kissa tosiaan ovela. Kirjoitin ja aloin pomppia sängyllä. -Jestas kun on paha tilanne! Jos näytän päiväkirjani tekstit äidille, uskooko hän? Mietiskelin. Pomppasin yhdessä vaiheessa tosi korkealle, samassa sain idean. -Menen pyytämään aamupalaa, samalla heitän salaa päiväkirjan ja odotan että äiti huomaa sen. Ei! Jos vain annan päiväkirjan äidille. Se toimii! Tajusin. Kävelin äidin luo ja annoin kirjan. -Lue se. Pyysin. Mutta äiti ei tahtonut lukea kirjaa vaan huusi: -Saat syödä aamupalan, mutta sitten takaisin arestiin! Minä söin murot ja menin heti takaisin arestiin. -Miksei se toiminut? Miksi äiti ei lukenut kirjaa? Minä ihmettelin. Katsoin ulos ikkunasta. Näin kuinka muut lapset leikkivät piilosta ja hippaa puistossa. Mutta minä jouduin istua sisällä arestissa. -Voi ei! Minähän sovin Lauran kanssa että tulen tänään sen kaa puistoon! Nyt en voi mennä ja Laura odottaa minua tuolla keinussa yksin! Itkin. Äiti kuuli keittiössä ja alkoi nyyhkyttää: -Voi Laura parkaa! Kultaseni! Et ole enää arestissa jos lupaat ettet vie meikkejäni enää. -Voi minä lupaan äiti! Laura odottaa, täytyy mennä! Nauroin salaisesti sille, ettei koko Lauraa edes ollut. Minun oli vain pakko päästä arestista. Otin päiväkirjan ja juoksin taas puiston puuhun kirjoittamaan. Päiväkirja, yritin saada äidin uskomaan, joten vein äidille luettavaksi tämän kirjan. Mutta äiti ei suostunut lukemaan sitä, vaan komensi minut takaisin arestiin. Söin ensin murot, sitten kiirehdin huoneeseeni. Katsoin ikkunasta silloin surullisena ulos. Kaikki muut leikkivät, paitsi minä. Mutta siitä sain idean! Aloin itkeä kovasti sitä, että olin luvannut Lauralle mennä sen kanssa puistoon tänään leikkimään ja sitä että nyt Laura istui yksin keinussa. Oikeasti koko Lauraa ei edes ollut, mutta pääsin sentään arestista. Nyt mietin sitä Kissan tapausta, enkä ole keksinyt mitään! Kun olin kirjoittanut, laukkasin taas kotiin -Noin! Kävin leikkimässä Lauran kanssa, sitten sen piti mennä syömään. Mutta mun pitää vielä jossain vaiheessa mennä takasin. Kerroin äidille. Äiti nyökkäsi iloisesti ja kokkasi taas ruokaa. -Hei äiti! Missä Kissa on? Kysyin äidiltä. Äiti yritti muistella. -Ai niin! Kissa meni kellariin äsken! Äiti muisti. Minusta oli tosi outoa että se sinne meni. -Miksihän se sinne meni? Mä ihmettelin. Hiivin kellariin salaa katsomaan mitä Kissa touhusi. -Ai sinäkö tulit katsomaan mitä teen? Kissa yhtäkkiä kysyi. -Osaat puhua! Säikähdin. Kissa nyökkäsi. -Halusit kuulemma minusta eroon. Olit kyllä oikeassa yhdessä asiassa, olen vähän kuin pahis. Minun tehtäväni on tehdä lapsista ilkeitä ja aikuisista vihaisia. Kissat pystyy mihin vaan. Kissa selitti. Minä kävelin lähemmäs Kissaa ja otin maasta kiven. -Kuules, epäonnistuit sitten tehtävässä! Minä vien sinut kauas! Tosi kauas! Etkä enää sitten palaa! Nyt kun tiedän tehtäväsi, en anna sinun tehdä sitä loppuun! Minä heitin kiven Kissaan, mutta se väisti. -Et kyllä! Minua ei voiteta helposti! Kissa nauroi ja kasvoi yhtäkkiä tosi suureksi. Minä juoksin pois kellarista. Onneksi oli salaisesti kuvannut kaiken puhelimeeni. Näytin videon äidille ja äiti halasi minua. Äiti ei tosin uskonut kaikkea mitä videossa näytettiin, mutta äiti halusi auttaa. -Kissaa! Rakas Kissaa! Lapseni väittää jotain ihan höpsöä sinusta. Mutta minä en häntä usko! Sinä olet mamman söpöliini! Äiti rapsutti Kissaa, mutta yhtäkkiä äiti kantoi Kissan pahvilaatikkoon. Äiti ja minä veimme Kissan eläinlääkäriin. -Täältä se pahis ei karkaa! Minä nauroin ja kirjoitin kaiken päiväkirjaan. Rakas päiväkirja, kaikki päättyi hyvin! Kissa oli mennyt kellariin ja minä menin katsomaan mitä se touhuili. Yhtäkkiä Kissa alkoi puhua minulle. Se kertoi pahuudestaan ja tehtävästään. Sen tehtävä oli kuulemma saada lapset ilkeiksi ja aikuiset vihaisiksi. Ihan outo tehtävä! Minä sanoin että estän sen. Sitten se muuttui jätti kissaksi. Minä juoksin pois kellarista äidin luo. Onneksi olin kuvannut kaiken ja näytin videon äidille. Äiti auttoi minua laittamaan Kissan pahvilaatikkoon ja veimme Kissan eläinlääkäriin. Kotona äiti pyysi minulta anteeksi ja halasimme. Lopetin kirjoittamisen ja luin äidille päiväkirjaani. 

             loppu