keskiviikko, 5. tammikuu 2022

Pitkä tauko

Hei, taas pitkästä aikaa! Olen pitänyt todella pitkän tauon. Olen kyllä kirjoitellu tarinoita silloin tällöin, mutta en ole julkaissut niitä tänne. Aloitin aika vasta vähän isomman projektin, joten tänne ei tule hirveästi tarinoita nyt. Saatan kirjoitella tänne jotain muuta, mutta juuri nyt tarinoita ei ole kamalasti tulossa. Tosiaan en vieläkään ole sitä joulu tarinaa saanut loppuun, mutta ehkä vielä jonain päivänä löydän innostukseni taas siihen satuun. Yksi syy siihen etten ole kirjoitellut/en kirjoittele on se, että aloin juuri säästämään/keräämään myös rahaa yhteen juttuun. Siitä jutusta saatte ehkä kuulla lisää sitten myöhemmin. 

lauantai, 24. huhtikuu 2021

Zara ja Nuudeli (todella pieni pätkä tätä tarinaa)

Zara asuu äänekkäässä ja suuressa kaupungissa, jossa ei edes tiedetä mikä on rauha.  Kaiken lisäksi Zaralla on epätavallisia voimia, joita ei oikeen voi mitenkään piilotella niin suuressa kaupungissa. Taikavoimien avulla Zara kuitenkin pystyy matkustamaan nopeasti eri paikkoihin. Zaran olisi surullista ilman ystävää, joten hän on hankkinut sellaisen. Ystävä on egyptinmetsästyskoira. Zara antoi sille nimeksi Nuudeli, koska koira oli niin laiha. Zara löysi ystävänsä kerran kadulta ja päätti tutustua hassun näköiseen kaveriin. Äänekkäässä kaupungissa on paljon taloja, yhden niistä omistaa Zara. Zara asuu koiransa kanssa pienessä talossa kaupungin keskustassa. -Kuules Nuudeli, tänään on erikoinen päivä! Minä aloitan koulun! Zara riemuitsi. -Niin, eikä se ole ihan tavallinen koulu… se on noitakoulu! Ja mikä parhainta, sinä tulet mukaan! Zara jatkoi. Nuudeli pomppi ilosta. Nuudeli oli aina halunnut tietää millaista on käydä koulua. Zara ravisti koiranruokapussia ja heitteli sieltä namuja Nuudelille. Vihdoin kun kello oli sen verran, Zara alkoi lausua taikasanoja. -Kouluun mahtavaan mä mennä saan! Ei se tavallinen koulu oo lainkaan! SE ON NOITAKOULU! NOITAKOULU! Kouluun mahtavaan mä mennä saan! Ei se tavallinen koulu oo lainkaan! Zara lausui ja halasi samalla Nuudelia. Yhtäkkiä Zara ja Nuudeli olivat ihan oudossa paikassa. Heidän edessään seisoi SUURI SUURI kartano. -Ollaanko me oikeassa paikassa? Zara tuumi. -Kyllä te olette! Jostain kuului ääni. Zara katsoi hitaasti ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Ylhäältä lensi noita luutansa päällä. -Hei vaan, noita! Minä olen Zara! Tuo tuossa on koirani Nuudeli! Zara esitteli innoissaan. Noita vilkutti iloisesti Zaralle. Zara katsoi noitaa ihmeissään. -Oho! Unohdin esittäytyä! Olen opettajasi Muusa. Koirallesi on oma luokka, jossa hänelle opetetaan taikaa. Seuratkaa! Opettaja pyysi. Zara talutti Nuudelia opettajan perässä oudoilla käytävillä. -Tässä on koiran luokka! Tänne tulet sinä, Zara. Opettaja näytti. Zaraa ujostutti kovasti. Hänen luokassaan oli paljon nuoria ihmisiä joilla oli myös taikavoimia. Muutenkin luokassa oli enää yksi paikka vapaana. Se paikka oli jonkun salaperäisen tytön vieressä. Tytöllä oli koko ajan huppu päässä, aurinkolasit silmillä ja outo pitkä huppari. Zara istui varovasti tytön viereen. -Hei! Huppu pois päästä ja aurinkolasit pois! Opettaja pyysi. Kun tyttö otti ne pois, hän näytti tosi kauniilta. Koulun jälkeen Zara haki nopeasti Nuudelin ja lähti salaa salaperäisen tytön perään. Tyttö lausui ulkona outoja sanoja. Zara kuunteli tarkkaan. Kun tyttö oli lausunut sanat, hän katosi. -Äskä äskä tyskä tyskä ökö ökö weq weq. Zara lausui sanoja niin kuin tyttökin oli lausunut. Pian Zara ja Nuudeli katosivat. He olivat jossain tosi vanhassa kirjastossa. -Shh! Zara huomasi tytön lukevan vanhoja kirjoja. Nuudeli nuuhki ilmaa ja alkoi haukkua. Kirjaston yhdestä huoneesta leijaili haju. -Kuka siellä?! Tyttö säikähti ja näki Zaran sekä Nuudelin pakenevan kirja kädessään.

lauantai, 24. huhtikuu 2021

Asiaa

Moikka! Mitä sulle tällä hetkellä kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää, vaikka nyt elämmekin vähän inhottavaa aikaa. Anteeksi siitä kun en ole tehnyt tänne oikeen mitään. Sekä joulu tarinakin jäi kesken ja joulu on mennyt ajat sitten. Oli todella vaikea keksiä joulu tarinaan lisää jatkoa, mutta jatkan sen ehkä seuraavana jouluna loppuun. Mietin vain sitä, kun mä nyt sain uuden nukkekodinkin, ja mulla on niitä nyt kaksi., niin voisin ehkä ottaa vähän kuvia ja laittaa tänne jossain vaiheessa. Laitan siitä vanhastakin, mutta en vielä, koska siinä uudessa ei ole paljon vielä mitään kalusteita. Lisää kalusteita aion kyllä ostaa pian, kun rahaakin olen pitkään jo säästänyt. Nyt on myös jo kevät, ja pian se kesäkin tulee. Olen todella innoissani kesästä, koska rakastan uimista. Uimahallit on aika paljon ollut kiinni niin en oo siellä käynyt ja vaikka jossain on joku auki nin en kyllä vielä uskaltaisi ehkä mennäkään. Mulla oli tossa huhtikuussa synttäritkin, ja ne meni todella hyvin. Sain paljon tosi kivoja lahjoja. Mä kirjoitan tällä hetkellä taas yhtä uutta satua, joka on mun mielestä hyvä. Sen nimi on Zara ja Nuudeli, voin nyt vähän kertoa siitä. Zara käy siis tälläistä noitakoulua ja Nuudeli on sen koira. Taikakoira siis. Ja tällä Zaralla on noitakoulusta hyvä ystävä Bertta. Siinä on paljon noitia ja taika juttuja siinä sadussa, mutta menee vielä aikaa kun se on valmis. Eli jos tykkää noidista tai taika jutuista niin tarina on silloin sulle todella hyvä. Julkaisen sen varmasti sitten tänne kun se on valmis. Mutta ei mulla mitään muuta asiaa ollutkaan. 

lauantai, 13. helmikuu 2021

Kanelimummon unelmakellari

Minä olen Estrella. Minulla on ikioma perhe. Johon kuuluu minä, veljeni Vilius, äitini eli Typy, sekä isä eli Karhu. -Kultainen kukkaseni! Tulehan tänne, pääset tänään mummosi luo. Typy kertoi. -Kuka on mummo? Minä kysyin innoissaan. Typy mietti hetken aikaa miten selittäisi kaiken. Sitten hän sanoi: -Se on sinulle sukua, elikkäs minun äitini. -Aijaa, se on sitten varmaan supermummo! Estrella huudahti. Typy alkoi pakkaamaan Estrellan laukkuja. -Tulenko minä? Vilius kyseli. -En tiedä osaatko käyttäytyä. Typy selitti. Vilius katsoi vihaisesti äitiä. -Ehkä Viliuksen pitäisi mennä. Mummohan voi opettaa vaikka jotain käsitöihin liittyvää, saisi ainakin uuden harrastuksen. Karhu muistutti. -Ompele sitten minulle jotakin! Sinä saat mennä jos lupaat että saat uuden harrastuksen. Typy innostui. Vilius katsoi vuorotellen isää ja sitten äitiä. Hän ei kyllä aikonut hankkia uutta harrastusta, mutta vastasi nyt kuitenkin: -Joo! Minä opin varmasti ompelemaan! Estrella haki huoneestaan nallensa. -Kuules nalle, tänään mennään mummolle! Ihan supermummolle! Estrella pakkasi nallen laukkuun. -Kultaiset lapseni! Tulkaahan! Meidän täytyy jo mennä! Typy ilmoitti ja nosti laukun olalleen. Autossa Vilius alkoi kuvitella miltä mummo näyttäisi: -Ihan pullea! Tai sit tosi laiha! Ehkäpä sellainen mummo joka osaa lentää! -Kauanko mummolle kestää? Estrella alkoi tylsistyä autossa. Äiti sanoi ettei enää kauaa. Mutta oikeasti Estrellasta tuntui että meni tuhat tuntia.-Nyt ollaan perillä! Tulkaahan lapset! Älkää ihmetelkö jos mummo on outo. Sehän on aika supermummo. Typy nauroi. Estrella nappasi laukkunsa ja juoksi sisälle. -Supermummo! Tule esiin! Estrella huusi. -Tullaan! Vanha rouva käveli ovelle. Hän kutoi villasukkaa. -Tervetuloa. Täällä on vähän sotkuista. Kun tuo dragon on sotkenut täällä. Mummo kertoi. Vilius pomppi sisälle. -Mikä on dragon? Se kysyi. -Se on englantia, ja tarkoittaa lohikäärmettä. Estrella vastasi tyytyväisenä. Vilius pomppi sohvalle. -Supermummolla on siis lohikäärme! Näytä se! Vilius riemuitsi. Mummo naurahti ja alkoi etsiä lemmikkiä. Kun mummo löysi sen hän kantoi sen näytille. -Tuohan on kissa! Ihan tylsää! Vilius huomasi. -Unohdin kertoa kuka olen. Olen Kanelimummo. Mummo esittäytyi. Vilius purskahti nauruun: -Ai senkö takia vaatteesi olivat niin ruskeat? Minä ehdin jo luulla jotain aivan toista! Estrella tönäisi Viliusta. Vilius kaatui. -Ai ai! Vilius huusi. -Minä vain ihan pienesti! Estrella juoksi pois. Hän löysi oven, ja avasi sen. Oven takana oli portaat alaspäin. Estrella alkoi kävellä varovasti portaita. Pian Vilius juoksi Estrellan perään. -Sinä olet ihan tyhmä! Vilius huusi. Ovi meni kiinni. Vilius ja Estrella jäivät portaisiin kahden. Vilius yritti avata ovea, mutta se ei avautunut. -Tule Vilius, ei se aukea. Estrella sanoi ja jatkoi kävelyä portaissa. Vilius seurasi Estrellaa. Heitä molempia pelotti. Portaat loppuivat. Siellä oli uusi ovi. Se aukesi itsestään. -Tämä on pinkki kellari! Estrella tajusi. Vilius katsoi tarkempaan: -Joo o. Seinät on ihan pinkit, samoin lattia. -Minulla on nälkä. Olispa kakkua. Estrella voivotti. Yhtäkkiä heidän eteen ilmestyi pieni punainen pöytä. Jonka päällä oli   mansikkakakkua. -Tule katsomaan Vilius! Kuinka tämä tähän ilmestyi? Estrella ihmetteli. He ahmivat kakun kokonaan. -Onkohan tämä kellari taikakellari? Joka toteuttaa toiveet? Vilius mietiskeli. -Oispa täällä oikea lohikäärme. Vilius toivoi. Heidän eteen ilmestyi tällä kertaa ihka oikea lohikäärme. -Moikka darkon! Vilius tervehti ylpeästi. -Ei! Se on Dragon! Ei mikään darkon. Estrella kikatti. -Niin! Kyllä minä tiesin! Haha, luulitko että en tiennyt?! Vilius selitti hätääntyneesti. He toivoivat vuorotellen kaikenlaisia asioita, ja kaikki toteutui. Kaikki katosi yhtäkkiä, lohikäärme, ja kaikki muu mitä he toivoivat. -Oltaispa me Kanelimummon luona. Estrella toivoi vielä. Estrella sekä Vilius teleporttasivat mummon luo, joka etsi lapsia kaikkialta. -Kanelimummo! Vilius huudahti. -On jo ilta, menkäähän nukkumaan. Selittäkää aamulla kaikki. Kanelimummo pyysi. Mummo näytti vierashuoneen. Lapset kävivät vierashuoneen pedille nukkumaan, mummo alkoi kertoa heille satua supermummosta. -Opettaisitko minut huomenna ompelemaan? Vilius kysyi mummolta sadun jälkeen. -Totta kai! Typy laittoi minulle viestiä siitä. Mummo kertoi ja sammutti valot. Hän häipyi huoneesta. -Herätkää lapset! Kanelimummo tuli aamulla herättämään lapset. -Tänään on ompelukoulu! Mummo muistutti. Hauskan päivän jälkeen lapset saapuivat kotiin. -No, oliko mummo kunnon supermummo? Typy nauroi kotona. -Hän oli Kanelimummo! Estrella vastasi. -Joo! Ja hänellä oli taikakellari! Vilius lisäsi. -Oppiko Vilius ompelemaan? Karhu kysyi vielä. Vilius ojensi äidille ompelemansa nallen. -Opin! Tänään oli ompelukoulu. Vilius kertoi.

tiistai, 5. tammikuu 2021

Minun päiväkirjani

Minun päiväkirjani

Olen Peppilotta ja yhdeksän vuotta. Tykkään kirjoittaa päiväkirjaani, kirjoitan sinne joka päivä. Meidän kotiin oli tullut eilen illalla laatikossa kissanpentu, enkä tiedä kenen se on. Asia vaikutti oudolta, joten kirjoitin päiväkirjaani. Rakas päiväkirja, kotiini tuli eilen illalla laatikossa kissanpentu. Äiti antoi sille nimeksi Kissa. Minä en tiedä kenen Kissa on, mutta aion selvittää sen. -Äiti! Kynäni katosi! Huusin. Olin huolissani, sillä ilman kynää, en voi kirjoittaa päiväkirjaan. Ei meidän kotona ole kuin yksi kynä, ja se kuuluu minulle! Kun kävelin olohuoneeseen, näin Kissan leikkivän kynälläni. -Ei ole totta! Sinäkö veit kynäni! Onpa ilkeää! Raivostuin kovasti Kissalle. Kynä olisi voinut mennä vaikka hukkaan tai rikki. -Peppilotta! Miten se huoneen siivous? Äiti kysyi. Minä vain nyökkäsin ja paukautin huoneeni oven kiinni. Aloin kirjoittaa taas kirjaan. Päiväkirja, Kissa oli vienyt kynäni ja kävin sen noutamassa äsken. Tiedät hyvin että kynä on talon ainoa, Kissakin tietää. Mietin vain, miksi Kissa sitten vei kynäni? Ehkä Kissa on pahis! No ei, ehkä se tarvi huomiota. En tiedä! Minä menen nyt kuitenkin tutkimaan Kissan. Sitten kun menin etsimään Kissaa, muistin että huone piti siivota. Kävin ihan nopeaa siivoamassa sen ja lähdin uudestaan etsimään Kissaa. Huoneen ovi paukahti kiinni juuri, kun ehdin livahtaa sieltä pois. -Nyt en meinaa uskoa korviani enkä silmiäni! Näinkö juuri Kissan menevän huoneeseeni? Minä kysyin itseltäni. Lähdin käymään vessassa. Sillä aikaa kun olin vessassa, huoneesta kuului ryminää ja Kissa tuli ulos sieltä. -Peppilotta! Mitä siellä tapahtuu? Äiti kysyi keittiöstä. -Minä vain siivoan vähän! Valehtelin. Äiti oli kovin innoissaan siitä, että siivosin huoneeni, joten äiti meni katsomaan huonetta. -Peppilotta! Huone on aivan sekaisin! Mitä sinä oikein teit täällä? Äiti ihmetteli. Minä tulin vessasta ja yritin selittää mitä tapahtui oikeasti. Ei äiti kuunnellut, vaan lähti takaisin keittiöön vihaisena. Minä jouduin siivota huoneen monta kertaa uudestaan, kun joka kerta Kissa sotki sen. Lopulta kyllästyin ja hain kirjani sekä kynäni. Menin leikkipuiston suurimpaan puuhun kirjoittamaan. Rakas päiväkirja, en voinut siivota huonetta, kun Kissa sotki sen joka kerta! Minua alkaa ärsyttää jo Kissan touhut! Olen jo ihan varma, että Kissa on suuri pahis! Mun täytyy selvittää jo kuka Kissa oikeesti on. Kirjoittamisen jälkeen näin kerrostalon ikkunasta kun erästä koiranpentua jahdattiin ja se saatiin häkkiin. -Voi koira parka! Ooh! Sain idean tuosta! Hyppäsin puusta alas ja juoksin kotiin. -Minä nappaan Kissan! Päätin matkalla. Kotona, etsin pahvilaatikon, jossa Kissa oli meille tullutkin. Laitoin pahvilaatikon sisälle makupaloja. Jäin sohvan taakse odottamaan. Pian Kissa käveli nenä pystyssä kohti laatikkoa. Mutta juuri, kun Kissa oli hyppäämässä laatikkoon, minä aivastin. Kissa huomasi minut ja kipitti pois. -Ei tästä mitään tule! Minä en vain saa Kissaa loukkuun! Minua ärsytti kovasti kun oli niin lähellä että olisin saanut Kissan kiinni, mutta aivastin juuri silloin. Menin sitten huoneeseeni kirjoittamaan. Päiväkirja, oli tosi lähellä että olisin saanut Kissan pahvilaatikkoon. Mutta aivastin juuri sillä hetkellä kun se oli hyppäämässä. Tämä on kamalaa! Kissa sotkee ja pilaa kaiken! Kissa varmasti salaa jotain, mutta en tiedä mitä! Minä nappaan sen Kissan vielä joskus! Olen siitä varma! Kun taas olin kirjoittanut, menin vihdoin syömään päivällisen. -Kultaseni! Missä olit, kun ruoka oli jo aikaa sitten valmista? Nyt on jo ilta ja tämä menee samalla iltapalasta, ellei sulla ole vielä silloin nälkä. Äiti kyseli. -Aah! Mulla ja Kissalla on ollut tosi hauskaa! Että kun Kissa on niin ihana! Äiti silitti Kissaa. -Ei Kissa ole ihana! Eikä hauska! Se on kunnon pahis ja haluaa tuhota kaiken! Minä selitin. Äiti katsoi minua surullisena: -Et voi sanoa sille noin! Minä kaadoin keiton lattialle ja tömistelin huoneeseeni. Aloin tietysti kirjoittaa. Voi rakas päiväkirja, äiti ei usko enää minua, kun yritän selittää että Kissa on pahis. Äiti vain sanoo että Kissa on ihana ja hauska! Ei se minun mielestä ole! Se on kunnon pahis! Mitä minä nyt teen? On jo ilta! Huomenna mun täytyy saada Kissa ulos talosta! Mä kirjoitin ja laitoin pääni tyynyyn. Aamulla äiti tuli huutamaan minulle: -Ääk! Missä on meikkini?! Äiti juoksi ympäri taloa. Kissa löysi äidin meikit sänkyni alta. -Oh! Kuinka sinä saatoit viedä meikkini, Peppilotta! Ymmärrän jos sinua ärsytti eilinen, mutta et voi viedä meikkejäni! Äiti huusi kiukkuisesti. -Häh? Minä en oikeasti vienyt meikkejä! Yritin kertoa totuutta, vaikka tiesin, ettei äiti kuunnellut. -Olet arestissa koko päivän! Äiti komensi. Rakas päiväkirja, nyt en ainakaan tiedä mitä tehdä, sillä olen arestissa koko päivän! Selitän kaiken. Kun heräsin äiti juoksi luokseni ja ihmetteli missä hänen meikkinsä olivat. Kissa löysi meikit sänkyni alta ja äiti syytti minua! Minä olen ihan varma että Kissa vei meikit sänkyni alle jotta saisin syyt. Onpa Kissa tosiaan ovela. Kirjoitin ja aloin pomppia sängyllä. -Jestas kun on paha tilanne! Jos näytän päiväkirjani tekstit äidille, uskooko hän? Mietiskelin. Pomppasin yhdessä vaiheessa tosi korkealle, samassa sain idean. -Menen pyytämään aamupalaa, samalla heitän salaa päiväkirjan ja odotan että äiti huomaa sen. Ei! Jos vain annan päiväkirjan äidille. Se toimii! Tajusin. Kävelin äidin luo ja annoin kirjan. -Lue se. Pyysin. Mutta äiti ei tahtonut lukea kirjaa vaan huusi: -Saat syödä aamupalan, mutta sitten takaisin arestiin! Minä söin murot ja menin heti takaisin arestiin. -Miksei se toiminut? Miksi äiti ei lukenut kirjaa? Minä ihmettelin. Katsoin ulos ikkunasta. Näin kuinka muut lapset leikkivät piilosta ja hippaa puistossa. Mutta minä jouduin istua sisällä arestissa. -Voi ei! Minähän sovin Lauran kanssa että tulen tänään sen kaa puistoon! Nyt en voi mennä ja Laura odottaa minua tuolla keinussa yksin! Itkin. Äiti kuuli keittiössä ja alkoi nyyhkyttää: -Voi Laura parkaa! Kultaseni! Et ole enää arestissa jos lupaat ettet vie meikkejäni enää. -Voi minä lupaan äiti! Laura odottaa, täytyy mennä! Nauroin salaisesti sille, ettei koko Lauraa edes ollut. Minun oli vain pakko päästä arestista. Otin päiväkirjan ja juoksin taas puiston puuhun kirjoittamaan. Päiväkirja, yritin saada äidin uskomaan, joten vein äidille luettavaksi tämän kirjan. Mutta äiti ei suostunut lukemaan sitä, vaan komensi minut takaisin arestiin. Söin ensin murot, sitten kiirehdin huoneeseeni. Katsoin ikkunasta silloin surullisena ulos. Kaikki muut leikkivät, paitsi minä. Mutta siitä sain idean! Aloin itkeä kovasti sitä, että olin luvannut Lauralle mennä sen kanssa puistoon tänään leikkimään ja sitä että nyt Laura istui yksin keinussa. Oikeasti koko Lauraa ei edes ollut, mutta pääsin sentään arestista. Nyt mietin sitä Kissan tapausta, enkä ole keksinyt mitään! Kun olin kirjoittanut, laukkasin taas kotiin -Noin! Kävin leikkimässä Lauran kanssa, sitten sen piti mennä syömään. Mutta mun pitää vielä jossain vaiheessa mennä takasin. Kerroin äidille. Äiti nyökkäsi iloisesti ja kokkasi taas ruokaa. -Hei äiti! Missä Kissa on? Kysyin äidiltä. Äiti yritti muistella. -Ai niin! Kissa meni kellariin äsken! Äiti muisti. Minusta oli tosi outoa että se sinne meni. -Miksihän se sinne meni? Mä ihmettelin. Hiivin kellariin salaa katsomaan mitä Kissa touhusi. -Ai sinäkö tulit katsomaan mitä teen? Kissa yhtäkkiä kysyi. -Osaat puhua! Säikähdin. Kissa nyökkäsi. -Halusit kuulemma minusta eroon. Olit kyllä oikeassa yhdessä asiassa, olen vähän kuin pahis. Minun tehtäväni on tehdä lapsista ilkeitä ja aikuisista vihaisia. Kissat pystyy mihin vaan. Kissa selitti. Minä kävelin lähemmäs Kissaa ja otin maasta kiven. -Kuules, epäonnistuit sitten tehtävässä! Minä vien sinut kauas! Tosi kauas! Etkä enää sitten palaa! Nyt kun tiedän tehtäväsi, en anna sinun tehdä sitä loppuun! Minä heitin kiven Kissaan, mutta se väisti. -Et kyllä! Minua ei voiteta helposti! Kissa nauroi ja kasvoi yhtäkkiä tosi suureksi. Minä juoksin pois kellarista. Onneksi oli salaisesti kuvannut kaiken puhelimeeni. Näytin videon äidille ja äiti halasi minua. Äiti ei tosin uskonut kaikkea mitä videossa näytettiin, mutta äiti halusi auttaa. -Kissaa! Rakas Kissaa! Lapseni väittää jotain ihan höpsöä sinusta. Mutta minä en häntä usko! Sinä olet mamman söpöliini! Äiti rapsutti Kissaa, mutta yhtäkkiä äiti kantoi Kissan pahvilaatikkoon. Äiti ja minä veimme Kissan eläinlääkäriin. -Täältä se pahis ei karkaa! Minä nauroin ja kirjoitin kaiken päiväkirjaan. Rakas päiväkirja, kaikki päättyi hyvin! Kissa oli mennyt kellariin ja minä menin katsomaan mitä se touhuili. Yhtäkkiä Kissa alkoi puhua minulle. Se kertoi pahuudestaan ja tehtävästään. Sen tehtävä oli kuulemma saada lapset ilkeiksi ja aikuiset vihaisiksi. Ihan outo tehtävä! Minä sanoin että estän sen. Sitten se muuttui jätti kissaksi. Minä juoksin pois kellarista äidin luo. Onneksi olin kuvannut kaiken ja näytin videon äidille. Äiti auttoi minua laittamaan Kissan pahvilaatikkoon ja veimme Kissan eläinlääkäriin. Kotona äiti pyysi minulta anteeksi ja halasimme. Lopetin kirjoittamisen ja luin äidille päiväkirjaani. 

             loppu